TULOSSA: VIIKINKIKRONIKKA

Aleksi Simellin absurdi tarina viikingeistä, jotka eivät pelkää melkein mitään.

Sarjakuvakirja. Ilmestyy 2027.

Sanatakomo Oy on allekirjoittanut kustannussopimuksen sarjakuvataiteilija Aleksi Simellin kanssa. Sopimus koskee Viikinkikronikka-nimeä kantavaa sarjakuvakirjaa, joka julkaistaan loppuvuonna 2027.

Viikinkikronikka ja varastettu aarre on absurdeihin mittoihin yltävä tarina sekalaisesta viikinkiseurueesta, joka lähtee hakemaan takaisin jotain heiltä vietyä. Seurueesta yksi kaipaa vasenkätisiä kirveitä ja toinen haaveilee taikurin urasta. Mutta mikä lopulta onkaan pelottoman porukan suurin ja ehkä ainoa pelko?

Aleksi Simell (synt. 1991) on it-alan ammattilainen Espoosta. Taiteilijana hänen intohimonaan on tehdä mieleenpainuvia ja tavallisuudesta poikkeavia teoksia. Hän on ohjelmointimaailmaan sijoittuvien DuckOps-sarjakuvien luoja. DuckOps-sarjakuvia on julkaistu vuodesta 2021 tähän päivään asti (julkaisija Eficode).

Isosedän pakomatka

Onni saarelaisen päiväkirja 1931–1939


Toimittaja Rauno Hietasen vuonna 2025 ilmestynyt teos isosetänsä muistiinpanoista on sekä tietokirja että koskettava pieni tarina nuoren pojan elämästä talvisodan alla Suomen itäisimmässä kunnassa.

Teini-ikäinen Onni elää 1930-luvun Pohjois-Karjalassa ja kirjoittaa päiväkirjaa. Arkea, kouluoloja, sodan uhkaa. Kun talvisota syttyy, alkaa pakomatka.

Asiasanat: talvisota, Pohjois-Karjala, evakkomatkat, Suomen historia, Ilomantsi.

Kovakantinen kirja, 98 sivua.

Hinta 23,90 euroa + toimituskulut

sanatakomo

tekee lehdet, tekee kirjat

Kustannus Sanatakomo Oy on täyden palvelun talo. Kustannamme sanomalehtiä ja kirjoja.

Lisäksi autamme asiakkaitamme kaikessa kirjojen ja lehtien julkaisemiseen liittyvissä asioissa:

Teemme asiakkaillemme suunnittelu- ja taittotöitä sanomalehtiin, aikakauslehtiin ja kirjoihin. Konsultoimme painotöissä. Löydämme asiakkaillemme sopivan ja sopivanhintaisen painotalon. Kirjoitamme uutis- ja ajankohtaisartikkeleita taloudesta, turvallisuuspolitiikasta, yritysmaailmasta, terveysalasta ja autoista.

Tarjoamme myös InDesign-taittokoulutusta pienryhmille.

—-

Kustannus Sanatakomo Oy on perustettu Helsingissä vuonna 2017.

Y-tunnus: 2018791-7

Selkämerenkatu 16 A 2
00180 Helsinki

Puh: 050 330 6399

palveluita

  • Halvimmillaan esimerkiksi 200-sivuisen kirjan taitto muutamalla kuvalla maksaa noin 2500 euroa ja sisältää ulkoasusuunnittelun, kannen suunnittelun sekä taiton.

    Kirjan taittamisen kustannuksiin vaikuttaa moni asia. Suuruusluokka on 5–30 euroa per sivu. Kuvien määrä lisää taittotyön kustannuksia 10–35 eurolla per kuva. Kansien suunnittelu on yleensä 300–1000 euroa.

    Ylläolevat hintaesimerkit alv 0%

    Kysy lisää: rauno.hietanen@toolonlahti.fi

  • Aikakauslehden taitto maksaa meillä keskimäärin 50 euroa + alv per sivu. Hinta sisältää kaiken tekstin ja kuvien muokkauksesta ja käsittelystä aina julkaisun painoon lähettämiseen asti.

    Hintaesimerkki ei sisällä julkaisun ulkoasun tai graafisen ilmeen suunnittelua.

    Kysy lisää osoitteesta rauno.hietanen@toolonlahti.fi

  • Miten saan kirjani painettua ja julkaistua? Mikä on paras tapa tehdä omakustanne? Miten perustan lehden? Me autamme. Kustannamme itse kirjoja sekä teemme asiakkaillemme lehtiä, kirjoja ja muita painotuotteita alusta loppuun tai autamme juuri sen verran kuin tarvitset apua. Konsultoimme asiakkaitamme kaikessa painotöihin liittyvissä asioissa parhaan ja kustannustehokkaan ratkaisun löytämiseksi. Konsultoinnin tuntiveloitus ja muut työt erikseen sovittavan hinnan mukaan.

    Kysy lisää osoitteesta rauno.hietanen@toolonlahti.fi

  • Teemme artikkeleita taloudesta, turvallisuuspolitiikasta, yritysmaailmasta, terveysalasta ja autoista. Hinnat alkaen 400 euroa kuvattomasta jutusta ja alkaen 700 euroa kuvien kanssa (alv 0%).

    Kysy lisää osoitteesta rauno.hietanen@toolonlahti.fi

  • Kustannamme lukemisen arvoisia kirjoja. Kysy lisää osoitteesta rauno.hietanen@toolonlahti.fi

    Käsikirjoituksia ja tekstinäytteitä vastaanotetaan yllä mainitussa sähköpostissa, laita viestin otsikoksi “Käsikirjoitus”.

Jätkäsaari—Ruoholahti-lehti

Sanatakomo kustantaa Jätkäsaari–Ruoholahti-lehteä. Korkeatasoinen paikallislehti ilmestyy kerran kuussa.

 

Töölönlahden sanomat

Sanatakomo kustantaa Töölönlahden Sanomia. Lehti ilmestyy neljännesvuosittain. Lehti sisältää menovinkkejä ja juttuja merkittävimmistä kulttuuritahoista: Finlandia- ja Musiikkitalosta Oopperaan ja Oodiin.

 

“Yhteistyö Sanatakomon kanssa on sujunut hyvin. Rauno on nopea, tarkka ja luotettava osaaja.”

— Janne Elonen, Kauppalehti / Alma Talent



“Yhteistyö Sanatakomon kanssa on ollut sujuvaa ja mutkatonta. Aikataulut ovat pitäneet, ja työn laatu on ollut erinomaista.”

— Lassi Palo, päätoimittaja, Urheiluampuja-lehti


Yritys

Sanatakomo on vuonna 2017 perustettu helsinkiläinen perheyhtiö. Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja on Rauno Hietanen. Sanatakomo kustantaa kirjoja ja paikallislehtiä, sekä tuottaa lehtijuttuja eri medioihin ja tekee tilaustyönä asiakkaille painovalmiiksi aikakaus- ja sanomalehtiä sekä kirjoja.

Sanatakomon asiakkaita ovat ja ovat olleet muun muassa Rauhanturvaajaliitto, Alma Media ja Suomen Ampumaurheiluliitto.

Rauno Hietanen on ollut Kauppalehden taloustoimittajana ja toimitussihteerinä, Iltalehdessä taittajana ja Aamulehdessä toimittajana ja taittajana. Hietanen on koulutukseltaan filosofian maisteri.


 jätä viesti niin otamme yhteyttä